Aitojamakuja.fi kokosi yhteistyössä valtakunnallisen Lähiruokaa, luomua ja luonnontuotteita -hankkeen ja maakunnallisten elintarvikealan kehittäjien kanssa vuoden 2023 aikana jalostavien eli raaka-aineista elintarvikkeita valmistavien yritysten tilaston, josta selviää maakunnittain elintarvikkeita jalostavien yritysten määrä, toimiala ja yrityksen koko henkilöstön määrällä mitattuna. Tilastoja jalostavista elintarvikeyrityksistä on jo useamman vuoden ajan koottu ja edelliset tilastot ovat vuodelta 2020.
Tiedot yrityksistä koottiin Vainun yritystietokannan kautta sekä luomutietojen osalta EU:n komission ylläpitämän TRACES-hakupalvelun avulla. Yritystilastoinnissa otettiin huomioon liikevaihdoltaan arvonlisäverovelvollisuusrajan ylittävät, säännöllistä liiketoimintaa harjoittavat yritykset. Aiemmalla kierroksella vuonna 2020 arvonlisäverovelvollisuuden alaraja oli tilikaudelta 10 000 euroa, kun vuonna 2023 tämä raja oli 15 000 euroa.
Varsinais-Suomen alueelta rajausten jälkeen tilastointiin otettiin mukaan 233 elintarvikkeita jalostavaa yritystä, joista luomutuotteita jalostaa 28 yritystä. Suurin osa (71 %) alueen yrityksistä on pieniä, alle 5 henkilöä työllistäviä yrityksiä.
Toimialoista leipomotoiminta (27 %) ja muiden elintarvikkeiden jalostus (22 %) muodostavat noin puolet alueen elintarvikkeita jalostavien yritysten toimialajakaumasta, sama trendi toteutuu valtakunnallisesti ja myös aiempien vuosien tilastoinneissa.
Maakunnittaiset infograafit